Partio on HAUSKA ja monipuolinen harrastus nuorelle

Monet aloittavat partion jo lapsena, mutta mukaan voit tulla minkä ikäisenä tahansa! Partiossa pääset tekemään ja kokemaan uusia asioita, retkille, leireille ja moniin mielenkiintoisiin tapahtumiin, joissa tutustut uusiin, oman ikäisiin nuoriin ympäri Suomea. Parasta partiossa ovat hienot elämykset ja seikkailut yhdessä partiokavereiden kanssa.

Toimintaa yhdessä oman ikäisten kanssa

Tarpojat ovat yläkouluikäisiä 13–15-vuotiaita partiolaisia. Tarpojaryhmässä eli vartiossa on yleensä 4–12 nuorta. Tarpojien kaikessa tekemisessä korostuu yhdessä tekeminen, kehittyminen ja elämykset.

Samoajat ovat 15–17-vuotiaita partiolaisia. Olennaisena osana ikävaihetta samoajilla on johtamisharjoittelu, mutta heillä myös omaa toimintaa.

Vaeltajat ovat 18–22-vuotiaita partiolaisia. Vaeltajien toiminnan painopisteenä on henkilökohtainen kasvu ja yhä vastuullisempiin tehtäviin siirtyminen. Vaeltajille RuSa:sta löytyy erilaisia ja erikokoisia projekteja esimerkiksi varainkeruun, retkeilyn sekä kämpän kunnostamisen parista. 

Tule mukaan

Mukaan toimintaamme ja partion jäseneksi ilmoittaudutaan täyttämällä jäsenhakemus. Viikkotoiminta ja mahdolliset uudet ryhmät käynnistyvät syyskuussa, mutta milloin vain on hyvä aika ilmoittautua mukaan!